Antti Tuisku on Suomen musiikin huippunimiä
Yksi Suomen musiikkimaailman tunnetuimmista artisteista on ollut jo vuosien ajan energiaa pulppuava pop-tähti nimeltään Antti Tuisku. Mies pomppasi kerralla kuuluisuuteen Idols-laulukilpailun myötä hurmaten sekä kilpailun tuomarit että äänestäjät positiivisella asenteellaan sekä musiikillisella lahjakkuudellaan. Antti Tuisku ei kuitenkaan voittanut kilpailua, vaan ylsi kakkossijalle, jonka hän on itse sanonut olevan musiikkiuran kannalta paras mahdollinen lopputulos.
Antin ensimmäinen levy
Antti Tuisku liittyi BMG-levy-yhtiön remmiin ja seuraavana vuonna julkaistu ensimmäinen levy sai nimekseen kirjaimellisesti “Ensimmäinen”. Levystä tuli Suomessa huippusuosittu ja platinaraja meni rikki kevyesti. Levyn sinkku “En halua tietää” keikkui viikkokausia Suomen sinkkulistan kärkisijoilla ja Tuiskusta tuli sen myötä suomalaisten poppareiden joukossa virallisesti yksi suosituimmista nimistä.
Suosion jatko
Seuraavien parin vuoden aikana artisti julkaisi parikin levyä ja myös kokoelmalevyn. Sama tahti jatkui myös seuraavina vuosina aina vuoteen 2013 saakka, jolloin hän päätti pitää pienen tauon levyttämisestä. Palatessaan takaisin musiikin pariin hän toi mukanaan uusia tuulia, jotka lennättivät muusikon jälleen suosion huipulle liihottelemaan Suomen musiikkitaivaalle. Antti Tuisku on tällä hetkellä Suomen musiikkimaailmassa yksi menestyvimmistä artisteista, eikä suosio näytä vieläkään hiipuvan.