Taiteilijan unelmakoti
Jo muutaman vuoden ajan tuntuu sisustamisessa olleen vallalla kylmä, väritön ja valkoinen kausi. Ihannoidaan viileää vaaleaa ja ajatellaan, että tyylikästä on vain valkoinen, mahdollisesti hivenellä harmaata ja mustaa sekoitettuna. Pyritään myös vähentämään kaikki näkyvillä olevat pikkuesineet minimiin, ja vain jokunen tarkkaan harkittu koriste-esine tai valokuva jätetään esille. Mutta kaikkien sisustusmaku ei suinkaan ole näin musta-valkoinen, vaan raikkaita ja piristäviä poikkeuksiakin löytyy. Onhan kodissa huomattavasti enemmän tunnelmaa, kun se on sisustettu omia lempivärejä käyttäen, usein sekoittaen vanhaa ja uutta. Rakkaita muistoja pidetään mielellään esillä muistuttamassa merkityksellisistä tapahtumista tai henkilöistä, mikä antaa tunteen siitä, että nuo tapahtumat tai läheiset olisivat kanssamme kodissamme. Usein luovissa ammateissa toimivat henkilöt antavat oman luovuutensa kukkia myös kotia sisustaessaan. Monien kuuluisien taiteilijoiden kodit toimivat nykyään museoina, joissa voi tutustua kyseisen taiteilijan elämään ja teoksiin. Niistä voimme saada inspiraatiota myös oman kodin sisustukseen, vaikka vain jonkin pienen yksityiskohdan myötä, mutta siten, että koti ja sen sisustus tuntuvat omilta. Persoonallisuus tuo sen viimeisen säväyksen kotimme viihtyisyyteen.
Vanhoissa puutaloissa on tunnelmaa
Monella meistä on haaveena asua vanhassa, mieluiten puurakenteisessa talossa. Se kuvastaa meille suomalaisille perinteistä asumismuotoa, jota havitellaan siitä syystä. Perinteinen, hengittävä puutalokoti on yleensä myös terveellinen ratkaisu näinä kosteusvaurioisten hometalojen aikoina. Esimerkiksi oululainen taiteilija ja dramaturgi Silja Kejonen on onnistunut toteuttamaan tämän unelman omassa ja tyttärensä uudessa kodissa. Kuvataiteilija sisusti Oulun Heinäpään puutalokodin itsensä näköiseksi seuraamatta turhaan muodin oikkuja tai viimeisimpiä trendejä. Tuloksena on talon hengen mukainen, erittäin viihtyisä ja persoonallinen koti, jossa rakkailla muistoilla on omat, tärkeät paikkansa. Vanhassa puutalossa sijaitseva kolmio antoi mahtavat puitteet hänelle itselleen mieleisen, värikkään ja yksityiskohtia pursuavan mutta silti rauhallisen sisustuksen luomiseen. Paikoitellen esille jätetyt alkuperäiset hirsi- ja tiiliseinät kuvastavat talon ikää antaen syvyyttä sisustuksessa käytetyille pehmeille pastelliväreille. Huonekalut ovat tarkoin valittuja ja talon henkeen sopivia. Suuret, perinteisen malliset ikkunat antavat huoneisiin kauniisti valoa. Tilavissa huoneissa on paljon katseltavaa ja jännittäviä yksityiskohtia, joihin silmä tarttuu, mutta lopputulos on kuitenkin herkän rauhallinen. Tässä asunnossa toteutuu monen unelma perinteisestä puutaloasumisesta sen parhaassa muodossaan. Asunto on kaupungissa, mutta kuitenkin perinteitä henkivässä rakennuksessa, jonka huoneissa on tilaa toteuttaa sisustushaaveitaan.
Valitse kalustus oikein
Sisustuksessa on tärkeää, että valitut huonekalut sopivat talon ja asunnon henkeen. Ultramodernin rakennuksen virtaviivainen koti vaatii parikseen modernit huonekalut, kun taas perinteisemmät huoneistot ja kodit tarvitsevat samanhenkisen kalustuksen ollakseen viihtyisiä ja mukavia. Esimerkiksi valtavat, nahkaiset sohvat eivät välttämättä ole paras ratkaisu perinteiseen puutalokotiin, jossa klassisemmat ja sirorakenteiset kalusteet ovat ennemmin paikallaan. Laadukkaat, perinteisen malliset huonekalut ovat aina varma valinta, mikäli rakennus ei ole supermoderni lasilaatikko. Toki kannattaa aina miettiä, millaisessa kodissa haluaa asua, koska oma viihtyvyys omassa kodissa on kuitenkin aina se kaikkein tärkein asia. Kotini on linnani, niinhän sanotaan. Sen tulee olla itselle tai perheelle mieleinen. Muiden miellyttäminen oman kodin valinnoissa on toissijaista. Tiettyjen perusasioiden hankinnan jälkeen, joihin lukeutuvat laadukkaat sängyt tai ruokailutilan kalustus, voi sisustuksessa myös leikitellä halutessaan. Tekstiilit, viherkasvit, taulut ja muut koriste-esineet muuttavat asunnon ilmettä helposti ja nopeasti ilman kohtuuttomia kustannuksia. Niillä on mahdollista vaihdella sisustuksen kokonaiskuvaa, vaikka useamman kerran vuodessa niin halutessaan. Pääasia on kuitenkin aina se, että itse viihtyy omassa kodissaan.